
Olen ollut erittäin tyytyväinen palveluun sekä Suomen Verkkomaksujen asiakaspalvelu on ollut loistavaa!

Meillä suurtapahtumien ja kansainvälisten kongressien osallistumis- ja muut maksut maksetaan yhä enenevässä määrin verkkopalvelussa, mikä on mahdollistanut yhä suurempien kävijämäärien käsittelyn entistä pienemmillä kustannuksilla. Suomen Verkkomaksut Oy on ollut meille luonteva ja luotettava kumppani.
Suomen Verkkomaksujen laaja maksuvalikoimien katalogi on mahdollistanut maksujen välityksen keskittämisen yhdelle palveluntarjoajalle. Asiakaspalvelu on aina ollut yksilöllistä ja asiantuntevaa hankalissakin tilanteissa.

Palvelun käyttöönotto on selvästi parantanut verkkokauppamme käyttäjäystävällisyyttä ja vähentänyt omaa työmääräämme. La Siesta antaa 5/5 tähteä, aivan ylivertainen palvelu!

Monipuolisten maksutapojen lisäksi Suomen Verkkomaksujen palvelu on mahdollistanut Finlandia Marathonille ilmoittautumisen ja maksamisen saumattomaksi ja toimivaksi kokonaisuudeksi. Palvelun myötä esimerkiksi kaikki virheet maksamisessa ovat poistuneet säästäen meiltä paljon aikaa ja vaivaa.

Suomen Verkkomaksujen palvelun avulla olemme pystyneet keskittämään kaiken maksuliikenteen yhteen palveluun, joka on käyttäjille helppo ja turvallinen. Suomen Verkkomaksujen palvelu on ollut lupausten arvoinen ja pystynyt vastaamaan hyvin kasvavan verkkoapteekkimme tarpeisiin.
Parhautta!

Suomen Verkkomaksut on ollut luotettava yhteistyökumppani Nenäpäivä-keräyksessä. Olemme myös erittäin tyytyväisiä Suomen Verkkomaksujen asiakaspalveluun, joka on aina yhtä ystävällistä ja ripeää.
Suomen Verkkomaksut Oy:n järjestelmän käyttöönotto oli www.TuningStudio.fi -verkkokaupan kehityksen kulminaatiopiste, joka käänsi kaupan hiljaselosta kasvuun. Suomen Verkkomaksut Oy:n toimittamat maksu- ja rahoituspalvelut olivat ratkaiseva tekijä TuningStudion kasvussa yhdeksi alan suurimmista verkkokaupoista Suomessa.
Palveluiden käyttöönotto
Suomen Verkkomaksujen palvelut on helppo asentaa ja ottaa käyttöön. Useimmat verkkokauppaohjelmistot vaativat ainoastaan palvelun aktivoinnin asiakaskohtaisella tunnuslukuparilla, ja muissakin tapauksissa käyttöönotto on vaivatonta selkeillä asennusohjeillamme.
Palveluiden käyttöönotto on yksinkertaista
- Yleisimmät kaupalliset ja avoimeen lähdekoodiin perustuvat verkkokauppaohjelmistot tukevat maksujärjestelmäämme
- Palvelut helppo asentaa myös muihin sovelluksiin
- Varmista ohjelmistosi yhteensopivuus asiakaspalvelustamme tai ohjelmiston tarjoajaltasi
- Katso palvelujemme selkeät asennusohjeet
- Katso esimerkkejä kumppaneidemme tarjoamista verkkokauppasovelluksista
- Suomen Verkkomaksujen sopimusehdot
