Parhautta!

Meillä suurtapahtumien ja kansainvälisten kongressien osallistumis- ja muut maksut maksetaan yhä enenevässä määrin verkkopalvelussa, mikä on mahdollistanut yhä suurempien kävijämäärien käsittelyn entistä pienemmillä kustannuksilla. Suomen Verkkomaksut Oy on ollut meille luonteva ja luotettava kumppani.

Monipuolisten maksutapojen lisäksi Suomen Verkkomaksujen palvelu on mahdollistanut Finlandia Marathonille ilmoittautumisen ja maksamisen saumattomaksi ja toimivaksi kokonaisuudeksi. Palvelun myötä esimerkiksi kaikki virheet maksamisessa ovat poistuneet säästäen meiltä paljon aikaa ja vaivaa.

Olen ollut erittäin tyytyväinen palveluun sekä Suomen Verkkomaksujen asiakaspalvelu on ollut loistavaa!
Suomen Verkkomaksut Oy:n järjestelmän käyttöönotto oli www.TuningStudio.fi -verkkokaupan kehityksen kulminaatiopiste, joka käänsi kaupan hiljaselosta kasvuun. Suomen Verkkomaksut Oy:n toimittamat maksu- ja rahoituspalvelut olivat ratkaiseva tekijä TuningStudion kasvussa yhdeksi alan suurimmista verkkokaupoista Suomessa.
Suomen Verkkomaksujen laaja maksuvalikoimien katalogi on mahdollistanut maksujen välityksen keskittämisen yhdelle palveluntarjoajalle. Asiakaspalvelu on aina ollut yksilöllistä ja asiantuntevaa hankalissakin tilanteissa.

Suomen Verkkomaksujen palvelun avulla olemme pystyneet keskittämään kaiken maksuliikenteen yhteen palveluun, joka on käyttäjille helppo ja turvallinen. Suomen Verkkomaksujen palvelu on ollut lupausten arvoinen ja pystynyt vastaamaan hyvin kasvavan verkkoapteekkimme tarpeisiin.

Suomen Verkkomaksut on ollut luotettava yhteistyökumppani Nenäpäivä-keräyksessä. Olemme myös erittäin tyytyväisiä Suomen Verkkomaksujen asiakaspalveluun, joka on aina yhtä ystävällistä ja ripeää.

Palvelun käyttöönotto on selvästi parantanut verkkokauppamme käyttäjäystävällisyyttä ja vähentänyt omaa työmääräämme. La Siesta antaa 5/5 tähteä, aivan ylivertainen palvelu!
Turvallisuus
Luotettava palveluntarjoaja lisää kauppaa
Suomen Verkkomaksut näkyy Suomen suurimpana maksupalvelujen tarjoajana sadoille tuhansille kuluttajille päivittäin. Vastaamme kotimaisten verkkokauppojen osalta siitä, että kuluttaja saa aina joko tilaamansa tuotteen, tai ongelmatilanteissa rahansa takaisin. Asiakkaanamme vahvistat imagoasi luotettavana verkkokauppana.
Huijausten esto
Palvelu käyttää Suomen Verkkomaksujen kehittämää luottokorttilaskutuksen huijausten esto –järjestelmää (fraud prevention), joka on saanut kiitosta sekä viranomaisilta että asiakkailtamme. Tehokas valvontamme mahdollistaa varhaisen reagoinnin huijausyrityksiin, minkä ansiosta petosten määrä on erittäin pieni.
Huippuluokan salauskäytännöt
Maksupalvelussa kaikki maksutiedot kuljetetaan aina suojattuna SSL-salatussa yhteydessä. Salauksesta kertoo selaimissa oleva lukko-symboli – mikään ulkopuolinen taho ei tällöin pääse käsiksi tietoihin. Suomen Verkkomaksut ei myöskään tallenna mitään maksajan pankki-, kortti- tai henkilötietoja. Maksutiedot välitetään suoraan eteenpäin valitulle maksutavan tarjoajalle.
