Tiedote 10.11.2009
Julkaisuvapaa heti
Jemmassa rahasi ovat turvassa
Tänään julkistettu Suomen Verkkomaksujen Jemma-kauppaturva mullistaa kuluttajien välisen verkkokaupankäynnin. Koskaan ennen ei verkossa ole ollut mahdollista käydä kauppaa yhtä turvallisesti ja vaivattomasti. Jemma huolehtii maksuliikenteestä luotettavasti, ja varmistaa samalla, että ostaja saa haluamansa tuotteen ja myyjä sovitun korvauksen.
”Mikäli ostaja maksaa tuotteen etukäteen tilisiirtona, on riskinä ettei myyjä koskaan lähetä tuotetta. Samoin mikäli tuote lähetetään ennen maksua, ei maksua välttämättä tehdä jälkikäteen. Jemma poistaa kaiken tähän liittyvän epävarmuuden ja varmistaa, että ostaja saa sovitun tuotteen ja myyjä rahansa. Jemman palveluautomaatio mahdollistaa myös aiempaa paremmin riitatilanteiden ratkaiseminen ja esimerkiksi osittaisen kauppahinnan hyvityksen ostajalle”, esittelee Suomen Verkkomaksujen toimitusjohtaja Lennu Keinänen Jemman ominaisuuksia.
Jemma varmistaa verkko-ostamisen eri vaiheet
Käytännössä Jemma huolehtii verkko-ostamisen prosesseista selkeällä ja vakioidulla tavalla. Kun ostaja ja myyjä kohtaavat verkon kauppapaikalla, esimerkiksi Mikko.fi:ssä, Keltaisessa Pörssissä, Huuto.netissä tai vastaavassa, ja sopivat kaupasta Jemman kautta, etenevät prosessit seuraavasti:
Jemma tunnistaa myyjän henkilöllisyyden, jonka jälkeen ostaja maksaa ostoksensa Jemmaan valitsemallaan maksutavalla. Seuraavaksi Itella tai Matkahuolto toimittaa tuotteen ostajalle. Jemma saa automaattisesti tiedon toimituksen noutamisesta ja reklamaatioajan kuluttua maksu suoritetaan myyjälle. Mikäli ostaja ei ole tyytyväinen tuotteeseen, hän voi tehdä ostoksestaan reklamaation, jolloin maksua viivästetään riitatilanteen selvittämisen ajaksi. Tällaisessa tilanteessa Jemman palveluautomaatio avustaa ostajaa ja myyjää ongelman ratkaisemisessa.
Näyttävä julkistustilaisuus Jyväskylän kaupunginteatterilla
Suomen Verkkomaksujen uusien tuotteiden julkistustilaisuus järjestettiin tiistaina 10.11. Jyväskylän kaupunginteatterilla. Paikalla oli noin 100 verkkokaupan kehityksestä kiinnostunutta sisältäen lähes kaikki alan keskeiset kotimaiset toimijat. Puheenvuoroja tilaisuudessa käyttivät Suomen Verkkomaksujen lisäksi Itellan, Vilkas Groupin ja Mikko.fi:n edustajat. He myös esittelivät julkistettujen uusien tuotteiden toimivuutta käytännössä.
Suomen Verkkomaksut Oy on Suomen johtava verkkokaupankäynnin maksuliikenteeseen erikoistunut yritys, jonka palveluita käyttää jo yli tuhat verkkokauppaa - mukaan lukien Sanoma Entertainment, Bilia Oy Ab ja Sovella Oy. Suomen Verkkomaksut tarjoaa kaikki verkkokaupan maksutavat yhdellä sopimuksella - edullisesti ja helposti. Lisäksi SV takaa, että verkkokauppa saa rahansa nopeasti ja kuluttaja saa aina joko tilaamansa tuotteen tai rahansa takaisin.
Lisätietoja:
Lennu Keinänen
toimitusjohtaja
Puh. 044 776 7827
lennu.keinanen@verkkomaksut.fi
Suomen Verkkomaksut Oy
www.verkkomaksut.fi
Ohjelmakaari 10
40500 JYVÄSKYLÄ
www.jemma.fi
Julkistustilaisuudesta saatavilla video- ja kuvamateriaalia viikolla 47 osoitteessa: www.verkkomaksut.fi/launch


